maanantai 25. joulukuuta 2017

Christian Rönnbacka: Tuonen korppi

Piiroisen kirjassa puhuttiin Tuonen käkösestä, tässä Tuonen korpista. Korppi on onneksi vain pienessä sivuroolissa.

Komisario Antti Hautalehto on niin symppis, että. Porvoossa murhataan taas ihmisiä, ja Hautalehto joutuu porukoineen setvimään rikoksia. Läppä lentää työn lomassa ja osa on kyllä sen verran onnistunutta, että lukijaakin naurattaa. Välillä vähän häiritseekin jatkuva läpänheitto. Kai sitä joskus voisi asiallisestikin olla, edes viran puolesta. 

Arvasin murhaajan melko varhaisessa vaiheessa, lie varmaan ollut kirjailijan tarkoituskin. Motiivi sentään säilyi piilossa loppumetreille saakka. 

Aivan loistavaa luettavaa. 



lauantai 23. joulukuuta 2017

Gard Sveen: Verikarkelot

Tässä kirjassa taas oletuksena, että lukija on kartalla aiemman kirjan tapahtumista. Kirja jatkuu siitä, mihin edellinen jäi. Enpä muistanut mitään, ja kyllä se vähän vaivasi.

Norjalaispoliisi Tommy Bergmann jahtaa kuollutta kriminaalia, joka on tehnyt kaikenlaista (tarkemmin määrittelemätöntä) aiemmassa kirjassa. Eipä tästä oikein otetta saanut, koska kaikki tapahtumat pohjautuvat niin vahvasti aiempiin tapahtumiin. No, tulipa luettua.




Suvi Piiroinen: Menetetyt

Olipas se. Olen ihan sanaton suljettuani kirjan.

Päähenkilöinä poliisit Rob Peura ja Väinö Rossi. Edelleen ihmettelen, miten ihmisellä, jonka nimi on Rob, ei ole lempinimeä. Tässä kirjassa selviää, että Rob on oikeasti Robert. No, mutta silti??
Robin tyttärellä Lotella on kaksi kissaa, joista toisen nimeksi annettiin Robin. Se olikin hämäävän samanlainen isän nimen kanssa, joten kissaa alettiin kutsua Roopeksi. Nimistä kiinnostuneena tekisi mieli kiljua, että entäs Rob?? Joensuussa ilman lempinimeä?

No, onneksi muilta osin kirja on sitäkin parempi. Kirja alkaa sangen järkyttävällä tavalla. Vähitellen järkytys laantuu, kunnes päästään loppuun, jossa taas ihan sydän pysähtyy.

Tarina on tuttu koulukiusaamiskertomus ja sen seuraukset. Hyvin kerrottuna kuitenkin. Kannattaa lukea.


perjantai 22. joulukuuta 2017

Viveca Sten: Vallan varjoissa

Kovin epähoukutteleva nimi on pidätellyt minua tarttumasta kirjaan aiemmin. Vaan se oli virhe! Kun lopulta aloitin Stenin uusimman Sandhamnin murhat -sarjan kirjan, en malttanut sitä käsistäni laskea.

Nora Linde asustaa Sandhamnissa edelleen onnellisena Jonaksensa kanssa. Perhekin on kasvanut. Thomas Andreasson sen sijaan ei vaikuta kovinkaan onnelliselta. Perheen kanssa asiat sujuvat, mutta työ tökkii. Siitä huolimatta Thomas saa näppärän työparinsa Aramin kanssa selvitettyä hankalat tapahtumat Sandhamnissa.

Erittäin hyvää luettavaa. Sten ei petä.


torstai 21. joulukuuta 2017

Stuart MacBride: Kuoleman sävel

Kirjan lukeminen on kestänyt kauan, koska on pitänyt hoidella opiskeluhommia välissä. Jotenkin tämä kirja oli hirveän hidas luettava muutenkin. Tapahtuu niin paljon ja intensiivisesti, että heikompaa hengästyttää.

Kirjan alussa häiritsi se, ettei asioita aina pohjusteta kylliksi, vaan osa tapahtumista vaan jätetään tylysti kertomatta. Kirjan edetessä siihen tottui eikä kiinnittänyt enää huomiota.

Ash Henderson, entinen poliisi, on kirjan alussa vankilassa syistä, jotka eivät aivan palanneet mieleeni. Pikkuhiljaa Ashin kurja elämä muistui mieleen pienten vihjeiden avulla. Koska Ash on erinomainen poliisi, kaivetaan hänet esiin vankilasta töitä tekemään. Kirjassa kulkee monta tarinaa päällekkäin, ja senkin takia kirja on niin kovin intensiivinen.

Tykkäsin ja suosittelen.


sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Sara Blædel: Uhrilehto

Ah, pitkästä aikaa hyvä kirja. Luulin jo, että jokin on vialla, kun kaikki kirjat tuntuvat niin tylsiltä ja väljähtyneiltä. Viimeaikaiset lukemiseni vaan ovat näköjään olleet tylsiä ja väljähtyneitä.

Blædelin sankaritar Louise Rick on tanskalainen poliisi, joka on virkistävän normaali. Louisella on ottopoika Jonas, jonka tarinaa en kyllä aiemmasta kirjasta muista, mutta Louise on Jonakseen hyvin kiintynyt. Tässä kirjassa selviää ikävä tapahtuma Louisen menneisyydestä ja samalla muutama muukin keissi saa päätöksensä.

Kirjan ihmiset ovat mutkattomia ja menneisyyksistään huolimatta ihastuttavan tavallisia. Kukaan ei kuule ääniä tai ryve ongelmissaan. Louisekaan ei saa kiperissä tilanteissa yliluonnollisia voimia tai muita kykyjä. Tykkään. Kirjassa ei myöskään ole typeriä kirjoitusvirheitä tai asiavirheitä. Ainakaan sellaisia, että minä olisin huomannut.