tiistai 23. tammikuuta 2018

Stuart MacBride: Kolean maan povessa

Mielenkiintoinen kirja. Myös siten, että paljon tuntui tapahtuneen aiemmin, ja niistä olisi pitänyt tietää jotain. Luettuani kirjan googlettelin ja jouduin toteamaan, että kyseinen kirja on 11-osaisen Logan McRae -sarjan VIIMEINEN. Ihan helvetin hienoa, että aiempia osia ei ole vaivauduttu kääntämään. 

Ilmankos kirjaa oli paikoin työläs lukea. Juoni oli kyllä kelvollinen, mutta muuten kirja sivujuonineen oli aika pitkä ja polveileva. Vähempikin olisi riittänyt. 


sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja, sorateiden erikoispainos

Pääkirjastossa oli joulukuussa esittelypöydällä kaikenlaisia suomalaisuuteen liittyviä kirjoja. Piipahdin kirjastossa hakemassa pari varauskirjaa. Muuten en olisi pöytään vilkaissutkaan, mutta koska olin varsinaisella asialla lukiolaista kyytiin hakemassa, ja joutoaikaa oli, niin katselin tarjonnan huolella. Ja sehän kannatti.

Mielensäpahoittajasta on julkaistu sorateiden erikoispainos. Kirjan alussa on muutama viitisenkymmentä sivua jatkuvajuonisia pikku tarinoita liittyen ralliin (Jyväskylän ralli varmaan) ja Mielensäpahoittajan seikkailuihin rallin tiimoilta. Oikein hauskoja tarinoita!

Tietenkin luin koko kirjan samantien. Mielensäpahoittajia ei koskaan voi lukea liian usein.

Tein tästä päivityksen siksi, että muutkin voivat etsiskellä tällaista erikoispainosta kirjastoistaan. Ralliosiossa on kuvituksena vanhoja Teboilin mainoskuvia.





sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Lars Pettersson: Kaamosmurhat

Hidasta luettavaa. Tapahtumat etenevät verkkaisesti, ihmiset ovat verkkaisia. Lapissa on tolkuttoman kylmä. Aina ei tiedä, ollaanko Suomen, Ruotsin vai Norjan Lapissa. Ei kai sillä väliäkään ole. Kirjan alussa on Lapin kartta, josta voi mittailla etäisyyksiä. Pääasiassa kai ollaan Ruotsissa.

Koko ajan on pakkasta ja pimeää. Kirjan henkilöitä se ei kuitenkaan haittaa. Tarpeeksi vaan päälle, niin tarkenee. Entinen juristi ja syyttäjä Anna Marit on palannut kotikonnuilleen poroisännäksi ja elelee kaksin pienen poikansa kanssa. Kiirunaan on saatu uusi poliisi, Melker, sijaiseksi. Melker on tosi symppis tyyppi. 

Ihana kirja. Murhista huolimatta.